Ilmiölähtöisyys, monialaisuus ja niin sanotut pehmeät taidot, kuten ihmisenä oleminen, ajatusten muodostaminen ja argumentointi sekä monimuotoisissa sosiaalisissa yhteisöissä toimiminen tukevat laaja-alaista oppimista ja pyrkivät valmistamaan nuoria tulevaisuuden työelämään. Kasvatustieteilijä Anne Martin ja ruoantuotannon tulevaisuutta työkseen tutkiva biotieteen tohtori Lauri Reuter pohtivat, millaista opetusta parempi maailma tarvitsee

Miten avaruusruoka liittyy opetussuunnitelmaan?

“Mihin tätä tarvitaan?”

Yläkoulun kemian tunnilla kysyin tuon kysymyksen monta kertaa. Opettaja huokaisi, mietti hetken ja alkoi perustella minulle, miksi juuri minä tarvitsen tätä tietoa tulevaisuudessa. Hän linkitti teorian käytäntöön, ja minun arkaileva kapinamieleni rauhoittui. Matematiikan ja luonnontieteiden oppiminen ei ollut minulle helppoa, ja siksi vaadin usein opettajiltani selitystä siihen, miksi juuri näitä asioita käytiin läpi koulussa.

Luokallani oli eräs kiharatukkainen poika, joka soitti viulua ja loisti melkein kaikissa oppiaineissa. Erityisesti hänen lahjakkuutensa näkyi fysiikan ja kemian tunneilla. Me vietimme paljon aikaa yhdessä ja ystävystyimme. Uusi ystäväni sai pian roolin tietopalveluna, jolta utelin selityksiä sille, miksi vierekkäisten vaahterapuiden lehdet kellastuvat syksyn tullen eri aikoihin ja mihin edellisellä tunnilla harjoittelemaamme matematiikan kaavaa oikeastaan hyödynnetään. Hän jaksoi aina vastata kysymyksiini kärsivällisesti. Hänestä olisi tullut loistava opettaja.

Tulevaisuuden asiantuntijoilta tarvitaan paitsi monipuolista eri alojen ymmärtämistä, myös kykyä kommunikoida, välittää ajatuksiaan ja kuunnella toisia.

Me kasvoimme ainakin melkein aikuisiksi. Väiteltyään biotekniikan tohtoriksi ystäväni Lauri päätyi työskentelemään suomalaisen tiedemaailman huipulle erityisesti ruoantuotannon tulevaisuuteen liittyvien teemojen parissa Teknologian Tutkimuskeskus VTT:llä ja kansainvälisessä Singularity Universityssä. Hän on tuttu vierailija television tiedeohjelmissa ja aktiivinen some-vaikuttaja, joka pohtii työkseen esimerkiksi sitä, mitä ruokaa Marsissa tullaan syömään.

Laurin mukaan maailman kiihtyvä muutosvauhti konkretisoituu hyvin ruoantuotannon historiaa pohtiessa. Maata alettiin viljellä huikeat 10 000 vuotta sitten, ja Suomessakin maanviljelyä on harjoitettu jo nelisen tuhatta vuotta. Teollisuus on tullut mukaan maanviljelykseen vasta noin sata vuotta sitten, ja teknologian kehittyminen on mullistanut maanviljelykulttuuria ja ruoantuotantoa hyvin lyhyessä ajassa. Tänä päivänä taistelu ilmastonmuutosta vastaan nopeuttaa entisestään ruoka-alan muutosta. Tulevaisuudessa ruokaa kasvatetaan paitsi pelloilla, myös esimerkiksi vertikaaliviljelmillä, jotka voi sijoittaa urbaaniin ympäristöön tai kuivuuden keskelle, ja joissa ruoka kasvaa ilman kasvinsuojeluaineita ja lannoitteita. Mikrobien ja kasvisolujen avulla ruokaa voidaan jonakin päivän tuottaa suljetuissa säiliöissä eli bioreaktoreissa, ja hampurilaispihvi valmistetaan synteettisestä lihasta.

Laurin työssä täytyy ymmärtää niin biokemiaa, teknologiaa kuin maatalouttakin. Ruoantuotannossa yhdistyvät muun muassa geenitekniikka, tekoäly, automaatio ja kehonmittaus. Koska vain ani harva voi hallita suvereenisti monia edellä mainittuja kovien tieteiden osa-alueita, tarvitaan vahvaa yhteistyötä, yhdessä ideoimista ja ajatusten jakamista sekä aitoa innovointia. Tarvitaan kykyä kommunikoida, välittää ajatuksiaan ja kuunnella toisia.

Avaruudessa ruokaa kasvatetaan vertikaaliviljelmillä. Kuva: NASA

Koulu kasvattaa tulevia asiantuntijoita

Keskustelimme taannoin Laurin kanssa koulumaailmasta ja siitä, mitä koulussa oikeastaan tulisi opettaa. Meidän nuoruutemme koulussa oppiaineet oli tarkoin rajattu eri laatikoihin ja lokeroihin. Ilmiölähtöisten ja monialaisten opetusmenetelmien soveltaminen ei ollut kovin yleistä, ja esimerkiksi yhteistoiminnallista ongelmanratkaisua harjoiteltiin hyvin vähän. Nykypäivän yhteiskunta odottaa nuorilta erilaista osaamista. Tulevaisuuden asiantuntijuudessa korostuvat yhteistyötaidot, joustavuus ja kyky soveltaa osaamaansa luovasti työelämän eri osa-alueilla.

Nykypäivänä ja etenkään tulevaisuudessa niin sanotut pehmeät ja kovat arvot eivät sodi toisiaan vastaan vaan tukevat ja täydentävät toisiaan. Tämä näkyy paitsi Laurin työssä, myös omassani opettajankoulutuksen parissa. Olen löytänyt itseni esimerkiksi matematiikkaa ja taidetta, tai luonnontieteitä ja yhteistoiminnallista oppimista yhdistelevistä projekteista. Opettajien ammatillista kehittymistä ja luovaa kirjoittamista tutkiessani olen kuunnellut runoutta matematiikan opettamisen valtakunnallisessa konferenssissa, ja lukenut artikkeleita, joissa yhdistyvät aivojen toiminnan ja luovuuden tutkimus, kaksi aivan erilaista tieteenalaa.

Tulevaisuudessa niin sanotut pehmeät ja kovat arvot eivät sodi toisiaan vastaan vaan tukevat ja täydentävät toisiaan.

Koulussa opetettavat sisällöt vanhenevat eittämättä, sillä maailma muuttuu jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla. Yli puolet tämän päivän koululaisista valmistuu ammatteihin, joita ei vielä ole olemassakaan. Siten emme voi opettaa spesifejä taitoja, jotka valmistaisivat nuoria tulevaisuuden työelämään. Siksi laaja-alainen ilmiöiden ymmärtäminen ja eri näkökulmien hahmottaminen on koko ajan tärkeämpää.

Tapamme kohdata yhteiskunnan muutokset ja ohjata nuoria tarttumaan tulevaisuuden haasteisiin voi vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaiseen tulevaisuuteen koululaisemme ja heitä seuraavat sukupolvet astuvat. Se tuntuu jännittävältä, melkein seikkailulta. Siinä tarinassa minä ja ystäväni haluamme olla mukana.

Lauri Reuter oli mukana tieteilijöitä tutuiksi tehneessä Vaihtoehto Eskolle -kampanjassa. Video: Youtube

Tätä kirjoitusta varten on haastateltu Lauri Reuteria. Laurin työhön voit tutustua yllä olevasta videosta. Voit kuunnella VTT:n tulevaisuutta käsittelevää podcastia täällä.