Koulu ei mennyt rikki – Luokanopettajan kokemuksia koronakeväästä

Opettajan kuvaama opetusvideo, keskustelua etäyhteyksillä, ja lopuksi mahdollisuus jäädä kertaamaan opittua ja saamaan yksilöllistä tukea opettajalta. Tällainen oli luokanopettaja Heikki Jyväsjärven tyypillinen oppitunnin rakenne kevään 2020 korona-aikana. Koronakevään aikana Heikki kokee, että hänen luokkansa löysi valmiuksia ja kykyjä uudessa tilanteessa toimimiseen, vaikka esimerkiksi tekniset haasteet saivat toisinaan kompuroimaan. Kevään tärkeimmän opin Jyväsjärvi tiivistää seuraavasti: ”Selvittiin ja voimaannuttiin.”

Oppimista uusissa oloissa

Opetusalan henkilöstön arjessa korona näkyy erityisen selvästi, ja sen vaikutukset koulutusmaailmaan saattavat olla jopa mullistavia. Moni opettaja on huolissaan etäkoulun haasteista, kuten eriarvoistumisesta, oppilaiden hyvinvoinnista ja muista oppimisen esteistä. Samaan aikaan jokaisen on pelattava yhdessä, jotta voimme turvata mahdollisimman monen ihmisen hengen ja terveyden. Koulut on ehkä suljettu, mutta oppiminen, yhteistyö ja kehittyminen jatkuvat yhä. Jaamme muutaman ajankohtaisen lukuvinkin, joista ULA-hankkeen julkaisema Ilmiömäistä!-teos on ladattavissa verkkosivuillamme.

Teemaharjoittelu siltaa opettajankoulutusta

Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella on kehitetty lukuvuoden aikana erilaisia tapoja toteuttaa luokanopettajien peruskoulutukseen olennaisesti kuuluvia harjoitteluita. Uutta luova asiantuntijuus -hanke on ollut mukana pohtimassa, suunnittelemassa ja toteuttamassa uudenlaisia avauksia harjoitteluun liittyen. ULA-hankkeen keskeisenä tavoitteena on opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen siltaaminen. Tämä tarkoittaa laajassa mielessä opettajien täydennyskoulutuksen mallien pohtimista suhteessa opettajien peruskoulutuksen Lue lisää…

TALIS 2018: Tukea opettajan yksilölliselle ja koulun yhteisölliselle kehittämiselle

Suomalaiset opettajat pitävät työstään ja ovat työhönsä tyytyväisiä. Näin voisi summata olennaisimman TALIS 2018 -tutkimuksesta. Opettajien osallistuminen pitkäkestoiseen ammatillista kehittymistä tukevaan koulutukseen näyttää kuitenkin olevan hiipumassa, ja täydennyskoulutusta tulisikin kehittää niin, että se soveltuu opettajien omiin ammatillisen kehittymisen tarpeisiin ja tarjoaa virikkeitä ja inspiraatiota omaan opetukseen. Samalla opettajia tulisi kannustaa kehittämään koulua yhteisöllisesti. Opettajat tarvitsisivat uskallusta ylittää näitä yhteistyön tekemistä vaikeuttavia kynnyksiä, ja siihen tarvittaisiin paitsi rakenteellisia muutoksia, myös asenteiden ja arvojen näkyväksi tekemistä ja yhteisen ymmärryksen rakentamista.

ULA-hankkeen kehittämistyöstä kunniamaininta

Uutta Luova Asiantuntijuus-hanke palkittiin Opettajankoulutusfoorumin juhlaseminaarin yhteydessä kunniamaininnalla ja kunniakirjalla. Kunniakirja myönnettiin hankkeessa kehitettävän toimintamallin johdosta. ULA-hankkeessa kehitetään opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen pitkäkestoisia malleja, joiden avulla kyetään tukemaan opettajien ammatillista oppimista ja koulun toimintakulttuurin kokonaisvaltaista kehittämistä kohti aidosti oppivaa yhteisöä.