Ohjelmointi ja ohjelmoinnillinen ajattelu ovat uusia, rohkeita avauksia perusopetuksessa. Opetussuunnitelman uusiin ilmiöihin liittyy haasteita, mutta myös uusia mahdollisuuksia. Opettajien kannattaisikin ennakkoluulottomasti ja toisiaan tukien tutustua digipedagogiikan mahdollisuuksiin, kirjoittaa vieraskynämme Janne Fagerlund.

Opetusalalta on kaikunut negatiivisesti sävyttynyttä puhetta opetussuunnitelman uudemmista teemoista, kuten ilmiöoppimisesta ja digilaitteiden käytöstä osana opetusta. Uusia OPS-tulokkaita, ohjelmointia ja ohjelmoinnillista ajattelua ei ole aina erikseen moitittu, mutta kielteissävytteiset puheenvuorot ovat usein isku vasten niiden kasvoja. Onhan niissä merkityksellisimmillään kyse juurikin ilmiöistä ja digistä.

Ohjelmointi ja ohjelmoinnillinen ajattelu ovat uusia, rohkeita avauksia perusopetuksessa. Niiden koulumatka kuitenkaan ei ole mutkaton. Pitää paikkansa, että aihepiirin asiantuntijat ovat vasta pääsemässä vauhtiin pähkäillessään, mitä ohjelmoinnin ja ohjelmoinnillisen ajattelun pitäisi koulussa olla. Yhtäältä kuvitellaan, mitä ne voisivat monipuolisimmillaan olla. Kaikista visionääreimmät osaavat jo haaveilla, että ne voivat jonain päivänä johtaa aivan uudenlaiseen, jopa maailmaa mullistavaan oppimiseen ja osaamiseen.  Sillä välin ruohonjuuritason raaka työ – kaikki se pedagoginen yrittäminen, erehtyminen ja joskus myös epäonnistuminen – jäävät yksittäisen opettajan arkipäivään.

Suomi otti rohkean askeleen uuden OPS:n kanssa. Ilman muuta on syytä olettaa, ettei kaikki suju kuin rasvattu, kun otetaan rohkeita askeleita johonkin ihan uuteen. Ohjelmoinnillisen ajattelun ja ohjelmoinnin nouseminen opetussuunnitelmaan on haastanut suomalaisia opettajia ilmeisen paljon. Samalla muu maailma ottaa koko ajan opikseen meiltä, kuten mekin otimme opiksemme esimerkiksi Englannilta ja Virolta, jotka sisällyttivät ohjelmoinnin perusopetukseen hieman aiemmin.

Ihmetystä ja uuden oppimista Innokas-verkoston Ohjelmointi- ja robotiikkaturnajaisissa.

Ruohonjuuritason haasteet tulee ottaa vakavasti ennen kaikkea koulutuspolitiikassa. Tuskan keskellä asiat tuskin edistyvät kovinkaan hyvin. Tuskan väistyessä keskustelukin kääntynee kielteisestä myönteiseen: haasteista mahdollisuuksiin. Ehkä silloin onnistumme ottamaan lisää sopivan kokoisia uusia ja rohkeita askeleita.

Toisaalta voisimme hieman tarkastella kriittisesti omia asenteitammekin.

Kun suomalaista yhteiskuntaa ja koulujärjestelmää verrataan muihin maihin, meillähän menee aivan taivaallisen hyvin. Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka on osannut muotoilla tämän erityisen hyvin: Suomessa käytetään verrattain vähän rahaa koulutukseen, järjestetään lyhyitä koulupäiviä, pidetään pitkiä lomia, opiskellaan pitkälle koulutaipaleella pääosin leikin kautta, pärjätään PISA-testeissä hyvin (vaikka panostammekin taito- ja taideaineiden tyylisiin ”hömpötyksiin”), otetaan kaikki oppijat mukaan samaan luokkahuoneeseen ja ollaan kansallisissa onnellisuusmittareissa huipulla. Samalla koulutuksesta leikataan, otetaan digiloikkaa, sovelletaan kolmiportaista tukea, kohdataan uusia kulttuureja ja otetaan käyttöön uusia opetussuunnitelmia.

Ehkä voisimme hieman laskea sitä rimaa, jonka itsellemme asetamme. Katsotaan ja ihmetellään ihan rauhassa yhdessä toistemme kanssa ja toisiamme tukien, millaisia ilmiöitä digi ja ohjelmointi voisivat koulussa olla.


Jannen ajatuksia liittyen ohjelmointiin ja digipedagogiikkaan voit kuulla ULA-hankkeen opiskelijoiden tuottamalla videolla.

Teksti: Janne Fagerlund

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija ja Innokas-verkoston koordinaattori, joka tutkii väitöskirjassaan ohjelmointia ja ohjelmoinnillista ajattelua peruskoulussa.

Kuva: Mika Miinin


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *