Yhteistyö, tiedon jakaminen ja yhteissuunnittelun kehittäminen hankkeen ytimessä

Helsingin Yliopisto tekee pääkaupunkiseudulla kehittämistyötä kahdessa eri koulussa, Espoossa ja Vantaalla. Espoolaisessa koulussa toiminta eteni viime kevään alkukartoitusten (koko henkilöstön haastattelut ja kysely) jälkeen yhteiskehittämisen suunnittelulla. Yhdessä koulun rehtorin ja opettajien kanssa todettiin, että esille nostetuista kehityskohteista keskitytään yhteistyön, tiedon jakamisen ja yhteissuunnittelun kehittämiseen. Tämän lisäksi myös haastatteluissa esille nostetut monialaisten Lue lisää…

ULA-hankkeen kehittämistyöstä kunniamaininta

Uutta Luova Asiantuntijuus-hanke palkittiin Opettajankoulutusfoorumin juhlaseminaarin yhteydessä kunniamaininnalla ja kunniakirjalla. Kunniakirja myönnettiin hankkeessa kehitettävän toimintamallin johdosta. ULA-hankkeessa kehitetään opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen pitkäkestoisia malleja, joiden avulla kyetään tukemaan opettajien ammatillista oppimista ja koulun toimintakulttuurin kokonaisvaltaista kehittämistä kohti aidosti oppivaa yhteisöä.